Hinnastopäivitys

Viimeisen neljän vuoden aikana olemme pitäneet veloituksemme ennallaan emmekä ole nostaneet hintoja. Päinvastoin Raision toimipisteen tuntiveloitus laskettiin vuonna 2013 Naantalin tasolle. Tämän neljän vuoden aikana olemme saaneet usealta toimittajalta ja laskuttajalta ilmotuksen nousseista kustannuksista. Liiketoiminnan kulut ovat nousseet sen verran, että olemme joutuneet itsekkin tekemään hinnastopäivityksen.

Yleiskorjaamojen hintataso Suomessa

Monimerkkikorjaamojen tuntiveloituksesta on tehty tutkimus jonka tuloksena perus huoltotöiden keskituntihinta on vähän yli 66€. Meidän hinnastopäivityksen myötä jäämme tuntiveloituksessa silti alle keskiarvon. Uusi huoltotöiden tuntiveloituksemme on 65€/h.

Posted in Uutiset.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *